Ohjeita koiran kotiuttamiseen

Mukavaa että olet harkitsemassa rescue koiraa osaksi perhettäsi. Alla hieman ajatuksiamme siitä mitä sinun olisi hyvä ottaa huomioon ennen koiran kotiutumista ja sen jälkeen jotta elämä teidän uuden parhaan ystävänne kanssa sujuisi mahdollisimman mutkattomasti.

On tärkeää muistaa että koiralla on historia, koiran elämän alkutaipaleeseen on saattanut liittyä menetystä,kärsimystä ja epämiellyttäviä kokemuksia. Useille koirille jo pelkkä tarhalla eläminen on ollut stressaavaa tai epämiellyttävää, tästä huolimatta koira on hyvin sopeutuvainen ja mukautuvainen eläin. On tärkeää tunnistaa se että tämä eletty elämä näkyy koiran käyttäytymisessä.

Kun koira on varattu ja tuonti päivä on ilmoitettu on hyvä tässä kohtaa viimeistään pohtia koiralle hankittavia varusteita. Syytä olisi kiinnittää huomiota varusteiden kestävyyteen ja turvallisuuteen kuten esim Y-valjaat tai panta ja tukevaa tekoa oleva talutin. Kannattaa myös etukäteen hankkia koiraa varten muut kodin tarvikkeet kuten pesä/makuupaikka ja vesi- sekä ruokakipot.

Luovutuspaikalle on hyvä ottaa mukaan vettä, vesikuppi,herkkuja ja hyvät sekä turvalliset pannat/valjaat ja talutin. On myös tärkeää varata luovutukseen aikaa ja kärsivällisyyttä. Koirat ovat matkasta usein stressaantuneita, sillä koira on tehnyt pitkän matkan Suomeen. Ensin tarhalta mahdolliselle hakupaikalle ja sieltä Suomeen luovutuspaikalle, siitä syystä on hyvä varata aikaa tehdä tuttavuutta rauhassa koiran kanssa luovutuspaikalla. Siirtyminen luovutuspaikalta kotiin on myös syytä pohtia etukäteen koiralle mahdollisimman stressittömäksi, oma auto tai kyyti autolla kotiin voisi olla paras vaihtoehto. Koira voi olla tilanteessa hyvin stressaantunut joten on tärkeää että itse olet tilanteeseen varautunut positiivisella ja kärsivällisellä asenteella.

Kun pääsette koiran kanssa kotiin

Olisi hyvä antaa koiran tulla autosta rauhassa ulos ja antaa koiralle aikaa tarkkailla ympäristöä. Kun pääsette kotiovelle anna koiran mennä sisälle rauhassa. Jos perheeseenne kuuluu useampi perheenjäsen voisitte etukäteen sopia että muut perheenjäsenet odottavat kärsivällisesti koiran sisälle tuloa esimerkiksi olohuoneessa, koiran tulee aina itse saada hakea kontakti ihmisiin. Lapsille on painoitettava että koiraa ei saa silittää ennenkuin koira itse hakeutuu lähelle, lapsille on myös kerrottava että koiraa ei ole vielä syytä halailla tai siihen ei voi takertua. Toiseksi on hyvä kertoa lapsille ja muille perheenjäsenille että riemusta huolimatta kannattaa pitää ääni rauhallisena ja välttää kovia ääniä ja äkillisiä liikkeitä. Jos perheeseenne kuuluu muita koiria olisi tutustuttaminen syytä hoitaa neutraalilla maaperällä, esimerkiksi pihalla (koirat tulee pitää kytkettyinä). Kannattaa välttää sitä että koirat olisivat ensikohtaamisessa heti kuonot vastakkain vaan suosittelemme esim;
kävelyttämään koiria hetki peräkanaa välillä perimmäistä koiraa vaihdellen, kun tilanne vaikuttaa rauhalliselta ja koirat ovat nuuhkineet jo toisiaan ilman ongelmia voitte siirtyä sisätiloihin siten että uusi koira menee kotiin sisälle ennen perheessä pidenpään ollutta koiraa. Koirat voi vapauttaa
remmeistään kun ovet on kiinni, tilannetta kannattaa pitää silmällä ja pysyä itse rauhallisena. Tarhakoirat ovat yleisesti laumaeläimiä ja ne ovat tottuneet elämään laumassa tarhalla, mutta tästä huolimatta matkan ja uuden ympäristön stressi saattaa luoda jännitteitä koirien ensitapaamiselle. Ihmisen tehtävä on luoda puitteet turvalliseen kohtaamiseen.

Ensimmäinen ilta ja yö kotona

Koska koira ei ole välttämättä koskaan elänyt sisällä sen ensimmäinen ilta kodissa saattaa olla sille stressaavaa. Muistakaa että koira ei tunne eikä ymmärrä sääliä ja täten koiraan ei ole syytä kohdistaa sitä tai leperrellä sille jos koira osoittaa selviä ahdistuksen tai stressaantumisen merkkejä,
koiran huomion voi yrittää kiinnittää muualle mutta jos tässä ei onnistuta koira on syytä jättää "rauhaan". Ensimmäisenä iltana olisi hyvä antaa koiran itse löytää itselleen turvallinen makuupaikka johon sijoittaa koiralle hankittu peti, toiset koirat hakeutuvat pöydän alle ja toiset nurkkaan, tätä
olisi hyvä kunnioittaa. Koiran tulee saada olla rauhassa kun se asettuu, eikä sitä saa olla silittelemässä ja halailemassa. Koiran kanssa ei kannata ensimmäisenä iltana tehdä pitkää lenkkiä, lyhyt pissatus lenkki riittää. Koira saattaa olla stressaantunut ulkona kuuluvista äänistä tai valoista ja täten pidättää, tästä ei ole syytä huolestua. Voitte esim kotona jättää kylpyhuoneen oven auki ja poistua toiseen huoneeseen, tällöin koira saattaa tehdä tarpeensa vessaan, näin usein käy kun uusi omistaja poistuu paikalta koira tekee tarpeensa. Tästäkään ei ole syytä huolestua, eikä koiraa saa missään nimessä rangaista tästä vaan aloittaa koiran kärsivällinen totuttaminen ulkona tarpeiden tekoon.

Koira saattaa usein matkasta stressaanuneena paastota tai sillä saattaa esiintyä vatsavaivoja. Vatsavaivat voivat myös johtua ruokavalion muutoksesta. Esimerkiksi ripuliin on apteekista saatavilla hyviä valmisteita kuten canicur joka auttaa hallitsemaan ripulia, ripulissa on tärkeää että koira saa nestettä tarpeeksi eli koiran juomista on tuettava. Veteen voi lisätä esim; Aptus nutrisal täydennysrehua nestetasapainon ylläpitämiseen, kyseistä valmistetta saa apteekista ilman reseptiä. Koiran ollessa nirso ja sen paastotessa on hyvä tulkita tilannetta, onko tilanne akuutti vai riittääkö seuranta? Koira saattaa paastota ensimmäisen päivän, tästä ei ole syytä huolestua

Elämä rescue koiran kanssa

Kun ensimmäisistä päivistä on selviydyty suhteen luominen koiraan on tärkeää, yhdistyksemme suosittelee positiivista vahvistamista koulutusmetodina. Positiivinen vahvistaminen saa koiran omaksumaan tietoa rakentavalla ja suhdetta vahvistavalla tavalla. Koira on tulostaan saakka hyvä totuttaa välineisiin kuten pannat, remmit ja harjat. Näissä toimenpiteissä positiivinen vahvistaminen on todella tärkeää, pannan laittaminen ja esimerkiksi turkin harjaaminen tai kynsien leikkuun tulisi olla mukava juttu. Kun harjaat koiraa puhu sille rauhottavasti ja anna palkka, kun laitat koiralle kaulapantaa pidä namia kädessäsi siten että viet namin kaulapannan läpi, täten koira voi omaehtoisesti pujottaa namin perässä päänsä pantaan. Muistakaa harjoitella yhdessä remmissä
kävelemistä, tämä on usein rescue koiralle uusi kokemus. Kävelyssä tärkeintä on kertoa koiralle selkeästi mitä siltä odotetaan, esim; opeta koiralle tietty ääni (naksutin on tässä hyvä) joka kerta kun koiralle tehdään ääni koira saa namin, näin ehdollistetaan koira ajattelemaan ääni maailman parhaimpana juttuna. Tämä toimii pitkälle ehdollistettuna hyvin toisten koirien ohitustilanteissa ja luokse tulon vahvistamisessa. Koiran vapaana pitoa ennen suhteen luomista ja luoksetulon vahvistamista on syytä välttää. On kuitenkin syytä muistaa että koira tarvitsee myös rajoja ja koira tulee opettaa epätoivotusta käytöksestä pois.

Koiralle on tärkeää opettaa alusta saakka normaali arkea kuten yksinjäämistä, tätä tulisi harjoitella nopeasti kotiutumisen jälkeen. Tähän on olemassa hyviä ja yksinkertaisia harjoituksia, yksinolon harjoittelu perustuu pitkälti toistoihin. Kun olette kotona mene toiseen huoneeseen hetkeksi ja sulje ovi perässä, jos koira reagoi tähän vahvasti älä huomioi sitä. Kun tätä on harjoiteltu muutamia kertoja hyvin voitte siirtyä siihen että lähdette lyhyeksi aikaa (1-5min) kotoolta pois. Näitä toistoja tehdään useasti päivässä, koira saattaa alussa reagoida yksin jättämiseen vahvasti, tästä syystä on hyvä tiedottaa harjoittelusta myös naapureita jotta naapurisopu säilyy. Kannattaa pitää myös mielessä se että jokaisen toiston jälkeen olisi hyvä olla rauhassa, kun tulet huoneesta pois tai asuntoon sisään älä heti lepertele koiralle tai silitä sitä. Tarkoitus on opettaa koiralle että ihmisen tuleminen ja meneminen ei ole mitenkään huolestuttava tai erikoinen tapahtuma johon tulisi reagoida.

Kaikkiin käytöshaasteisiin tai ongelmiin on hyvä puuttua ajoissa ja yhdistykselle koirien kuulumiset sekä sopeutuminen uuteen kotiin on tärkeää. Yhdistys haluaa kantaa vastuunsa kotiutumisen jälkeenkin ja tarjota tukea sekä apua jos haasteita tulee. Älä ikinä epäröi olla yhteydessä yhdistykseen mikäli ongelmia tai haasteita syntyy/ilmenee.


Copyright Ella Halonen